Kun vuosi 2009 oli aluillaan, työskentelin IT-alalla yrittäjänä ja (tietämättäni) työstin viimeistä projektiani ennen täysin uudenlaisia haasteita. Helmikuussa minut palkattiin ja näkökulma alaan laajentui sen myötä enemmän kuin osasin kuvitella. Samalla aikaisemmin ylläpitämäni blogit “haihtuivat” päivitysten puutteessa. Aika ja energia ei riittänyt eikä edellyttänyt ylläpitämään verkkoviestintää samalla tasolla kuin toiminimellä työskentelevän henkilön tulisi asia hoitaa. Kymmenen kuukauden pituinen “kuhertelu-” ja sisäänajokuukausi uusien tehtävien parissa on nyt ohi ja blogin yläpitämiselle on taas tilaa.
Uutta blogia suunnitellessani kuvittelin ensin tekeväni “vanhaan malliin” graafisen ulkoasun ja teeman istutuksen uudelle blogilleni vapaa-ajallani. Todellisuus osui kohdalleni kuitenkin melko nopeasti. Pitkien päivien jälkeen ei ollut enää intoa eikä energiaa pyöritellä LAMP-ympäristöä istutustöissä (WordPress). Blogi sai odottaa lomia – ja nyt lomien aikana lopulta löysin itselleni sopivan, typografisesti kauniin ja riittävän yksinkertaisen (maksullisen) teeman, joka istuu tarkoituksiini pienellä säädöllä. Tässä sitä siis ollaan.
Vuoden 2010 aika tulen kirjoittamaan huomioitani digimaailmasta, teknologiasta, uusista havaitsemistani “heikoista signaaleista” (wiki) ja kasvastustyöhön ja erityisesti käytännön mediakasvatystyöhön liittyvistä kehitysmahdollisuuksista. Vuoden 2010 ensimmäinen varsinaisessa merkinnässäni (ilmestyy myöhemmin) haen suuntaviivoja vuoden 2010 keskeisimmille (web)teknologisille askelille.


Uusimmat kommentit