Vihreä vaikuttaja, elokuvaohjaaja ja kunnanvaltuutettu Kaisa Rastimo on herättänyt keskustelua kirjoituksellaan “Tietoyhteiskunnan kehittäminen ei ole nörttien yksinoikeus“. Kirjoitusta on kommentoinut mm. Ossi Mäntylahti Tietokone-lehden blogikirjoituksessaan. Myös Star Wreck -elokuvasarjan tekijöiden hyvin jäsennelty ja argumentoitu vastine on mielenkiintoista luettavaa.
Rastimon kirjoitus on mielenkiintoinen keskustelun avaus työlle Vihreiden tietoyhteiskuntaryhmässä, jonka jäsen itsekin olen.
Vaikka Rastimon blogikirjoitus sisältää selviä väärinymmärryksiä ja näyttää olevan ainakin osittain tietoinen provokaatio, en malta olla kommentoimatta kirjoitusta yleisellä tasolla osana laajempaa tietoyhteiskuntakeskustelua.
Kirjoitus edustaa tekijänoikeuksien ja tietoyhteiskunnan ympärillä käytävän keskustelun – usein teknisiltä tiedoiltaan vaatimatonta – konservatiivista ääripäätä. Toisessa ääripäässä on tekijänoikeuksien ja ansaintalogiikan historiattomaan uudelleenmäärittelyyn pyrkivä liberaaliryhmittymä. Suuri osa keskustelusta typistyy näiden kahden ryhmän välisiin “ylitsepääsemättömiin” eroihin. Toinen ryhmä ei halua tehdä kompromissia “rikollisten kanssa” ja toinen ryhmä käy periaatteellista kamppalua omalla yhteiskuntafilosofisella tasollaan tekijyydestä ja omistajuudesta.
Molempien ryhmien kannat ovat utooppisia: Toinen pyrkii pysäyttämään ajan, estämään muutoksen, rajoittamaan teknologiaa, pitämään nykyisen ansaintalogiikan mahdottomuudessaankin voimissa. Ryhmä tukeutuu lisäksi horjumattomaan uskoon kontrolliteknologian (sensuuri, digitaalinen käyttöoikeuksien hallinta jne.) voimaan näkemättä ristiriitaa sen ja perusoikeuksien toteutumisen välillä. Toinen ryhmä haluaa puolestaan anarkistiselta vaikuttavan muutoksen heti – ryhmä unohtaa historiallisuuden, talouden evoluution, ja on valmis romuttamaan nykyisen ansaintalogiikan uuden tieltä, vaikka uudesta ei ole vielä varmuutta.
Ääripäiden välillä oleva ristiriita on niin syvä, että syntyy väärinymmärryksien, ylilyöntien, silkan mustamaalaamisen kakofonia.
Tosi asia kuitenkin on, että suurin osa tietoyhteiskunnan hyödykkeiden kuluttajista (me kaikki?) haluaa vain järkevän, omia tottumuksia tyydyttävän, edullisen ja helppokäyttöisen tavan hyödykkeiden käyttöön. Esimerkiksi elokuvan voi vuokrata “jos ei tarvitse lähteä hakemaan sinänsä täysin turhaa fyysistä Blue-ray -levyä vuokraamosta” vaan elokuvan voi ladata netistä ja katsoa heti ilman ylimääräisiä ponnistuksia. Sama pätee peleihin, musiikkiin, kirjallisuuteen ja ylipäänsä kaikkeen digitaaliseen jakeluun soveltuvaan sisältöön. Hyödykkeistä ollaan varmasti valmiita maksamaan. Kysymys kuuluu: miten?
Digiyhteiskunnan “kuluttaja” on kiinnostunut hankinnan ja käytön vaivattomuudesta sekä järjellisestä hinnasta. Yhtälö ei ole sen monimutkaisempi. Ehkä tässä enemmistön näkökulmassa olisi hyvä lähtökohta keskustelun eteenpäin viemiselle ja kompromissiratkaisujen etsimiselle.
Hyvä kirjoitus. Juuri tämä on ongelman ydin. Toki tuon “järjellisen hinnan” käsite vaatisi hieman avaamista – kuuluisa “penny gap” kun on todellisuutta.
Tärkeä huomio on myös talouden ja kulttuurin asteittainen evoluutio. Suuret sukupuutot aiheuttavat tuskaa ja tuhoa.