Nokia on alkanut oppimaan läksynsä. Aikaisemmin kulmikkaan jäykkää korporaatioimagoa ja suunnittelua edustanut yhtiö on tehnyt vuosituhannen vaihdoksen. Uusin N8-malli, Symbian^3 ja näiden ympärille kehitetty sosiaalisen median mainoskampanja on saatu rakennettua hienoksi kakuksi, jonka viipaleita olen tämän illan makustellut. Read More…
Pieni facelift tapahtunut. Nyt vain sisältötöihin. 
Vihreä vaikuttaja, elokuvaohjaaja ja kunnanvaltuutettu Kaisa Rastimo on herättänyt keskustelua kirjoituksellaan “Tietoyhteiskunnan kehittäminen ei ole nörttien yksinoikeus“. Kirjoitusta on kommentoinut mm. Ossi Mäntylahti Tietokone-lehden blogikirjoituksessaan. Myös Star Wreck -elokuvasarjan tekijöiden hyvin jäsennelty ja argumentoitu vastine on mielenkiintoista luettavaa.
Rastimon kirjoitus on mielenkiintoinen keskustelun avaus työlle Vihreiden tietoyhteiskuntaryhmässä, jonka jäsen itsekin olen.
Vaikka Rastimon blogikirjoitus sisältää selviä väärinymmärryksiä ja näyttää olevan ainakin osittain tietoinen provokaatio, en malta olla kommentoimatta kirjoitusta yleisellä tasolla osana laajempaa tietoyhteiskuntakeskustelua.
Kirjoitus edustaa tekijänoikeuksien ja tietoyhteiskunnan ympärillä käytävän keskustelun – usein teknisiltä tiedoiltaan vaatimatonta – konservatiivista ääripäätä. Toisessa ääripäässä on tekijänoikeuksien ja ansaintalogiikan historiattomaan uudelleenmäärittelyyn pyrkivä liberaaliryhmittymä. Suuri osa keskustelusta typistyy näiden kahden ryhmän välisiin “ylitsepääsemättömiin” eroihin. Toinen ryhmä ei halua tehdä kompromissia “rikollisten kanssa” ja toinen ryhmä käy periaatteellista kamppalua omalla yhteiskuntafilosofisella tasollaan tekijyydestä ja omistajuudesta.
Molempien ryhmien kannat ovat utooppisia: Toinen pyrkii pysäyttämään ajan, estämään muutoksen, rajoittamaan teknologiaa, pitämään nykyisen ansaintalogiikan mahdottomuudessaankin voimissa. Ryhmä tukeutuu lisäksi horjumattomaan uskoon kontrolliteknologian (sensuuri, digitaalinen käyttöoikeuksien hallinta jne.) voimaan näkemättä ristiriitaa sen ja perusoikeuksien toteutumisen välillä. Toinen ryhmä haluaa puolestaan anarkistiselta vaikuttavan muutoksen heti – ryhmä unohtaa historiallisuuden, talouden evoluution, ja on valmis romuttamaan nykyisen ansaintalogiikan uuden tieltä, vaikka uudesta ei ole vielä varmuutta.
Ääripäiden välillä oleva ristiriita on niin syvä, että syntyy väärinymmärryksien, ylilyöntien, silkan mustamaalaamisen kakofonia.
Tosi asia kuitenkin on, että suurin osa tietoyhteiskunnan hyödykkeiden kuluttajista (me kaikki?) haluaa vain järkevän, omia tottumuksia tyydyttävän, edullisen ja helppokäyttöisen tavan hyödykkeiden käyttöön. Esimerkiksi elokuvan voi vuokrata “jos ei tarvitse lähteä hakemaan sinänsä täysin turhaa fyysistä Blue-ray -levyä vuokraamosta” vaan elokuvan voi ladata netistä ja katsoa heti ilman ylimääräisiä ponnistuksia. Sama pätee peleihin, musiikkiin, kirjallisuuteen ja ylipäänsä kaikkeen digitaaliseen jakeluun soveltuvaan sisältöön. Hyödykkeistä ollaan varmasti valmiita maksamaan. Kysymys kuuluu: miten?
Digiyhteiskunnan “kuluttaja” on kiinnostunut hankinnan ja käytön vaivattomuudesta sekä järjellisestä hinnasta. Yhtälö ei ole sen monimutkaisempi. Ehkä tässä enemmistön näkökulmassa olisi hyvä lähtökohta keskustelun eteenpäin viemiselle ja kompromissiratkaisujen etsimiselle.
Kun vuosi 2009 oli aluillaan, työskentelin IT-alalla yrittäjänä ja (tietämättäni) työstin viimeistä projektiani ennen täysin uudenlaisia haasteita. Helmikuussa minut palkattiin ja näkökulma alaan laajentui sen myötä enemmän kuin osasin kuvitella. Samalla aikaisemmin ylläpitämäni blogit “haihtuivat” päivitysten puutteessa. Aika ja energia ei riittänyt eikä edellyttänyt ylläpitämään verkkoviestintää samalla tasolla kuin toiminimellä työskentelevän henkilön tulisi asia hoitaa. Kymmenen kuukauden pituinen “kuhertelu-” ja sisäänajokuukausi uusien tehtävien parissa on nyt ohi ja blogin yläpitämiselle on taas tilaa.
Uutta blogia suunnitellessani kuvittelin ensin tekeväni “vanhaan malliin” graafisen ulkoasun ja teeman istutuksen uudelle blogilleni vapaa-ajallani. Todellisuus osui kohdalleni kuitenkin melko nopeasti. Pitkien päivien jälkeen ei ollut enää intoa eikä energiaa pyöritellä LAMP-ympäristöä istutustöissä (WordPress). Blogi sai odottaa lomia – ja nyt lomien aikana lopulta löysin itselleni sopivan, typografisesti kauniin ja riittävän yksinkertaisen (maksullisen) teeman, joka istuu tarkoituksiini pienellä säädöllä. Tässä sitä siis ollaan. 
Vuoden 2010 aika tulen kirjoittamaan huomioitani digimaailmasta, teknologiasta, uusista havaitsemistani “heikoista signaaleista” (wiki) ja kasvastustyöhön ja erityisesti käytännön mediakasvatystyöhön liittyvistä kehitysmahdollisuuksista. Vuoden 2010 ensimmäinen varsinaisessa merkinnässäni (ilmestyy myöhemmin) haen suuntaviivoja vuoden 2010 keskeisimmille (web)teknologisille askelille.
Heikko signaali löytyy niistä arkipäivän käytänteistä, muutosvoimista tai suuntaviivoista, joita ei yleensä havainnoida ja helposti merkityksellistetä. Valtavirrasta poikkeavat innovatiiviset median käyttö- ja tulkintatavat saattavat kertoa jotain tulevaisuuden kehityssuunnista ja mediamaisemasta kokonaisuudessaan. Apuna heikkojen signaalien tunnistamisessa toimii oivallisesti historia: on avattava aineistoperustaisesti se, miten mediamaisema ja siihen liittyvät käytänteet ovat kehittyneet viime vuosikymmeninä tai -satoina ja millä tavalla tapahtuneet muutokset olivat “ilmassa” tai aavistettavissa. Hyvän näkökulman heikkojen signaaleihin ja niiden analyysiin tarjoilee Jari Ojalan ja Turo Uskalin toimittama teos Mediajättien aika – Uusia heikkoja signaaleja etsimässä. Itse pyrin havainnoimaan ja analysoimaan heikkoja signaaleihin gradussani, jossa selvitän opiskelevan lapsiperheen kokemuksia uusien opiskelu- ja opintopalvelumuotojen käytöstä.
Kirjoitan heikoista signaaleista ja audiomediamaisemasta, sillä YLE:n uusien palvelujen kehityspäällikkö Tuija Aalto otti yhteyttä minuun ja toista tusinaa muita Suomen podcast-toiminnan ja sosisaalisen median näkyviä hahmoja kysyen kokemuksia ja näkemyksiä radion käytöstä (kysely on nyt julkaistu myös blogissa). Tuija on työstämässä esitystä tulevaisuuden mediamarkkinasta ja radion kilpailutilanteesta, jossa hän pyrkii kuvaamaan tulevaisuuden radionkäyttäjien odotuksia ja tarpeita. Mikäs olisikaan parempi kyselyn kohde kuin sosiaalisen median tehokäyttäjät ja podcastaajat itse.
Tuijan kirjoituksessa oli kaksi erityisen mielenkiintoista kysymystä, jotka tässä avaan lyhyesti.
– Uskon epäkaupallisen podcast-toiminnan lisääntyvät merkittävästi erityisesti kasvatuksen alalla. Luentojen julkaiseminen podcast-muodossa on jo varsin yleistä ainakin Yhdysvalloissa. Esimerkiksi Missourin yliopisto on alkanut vaatimaan journalismin opiskelijoilta iPodia audiomedian pedagogiseen käyttöön liittyvien parempien oppimistulosten vuoksi. Uskon luentojen nauhoittamisen ja äänimedian läsnäolon vahvistuvan osana opiskelumuotoja. Äänimedia on vaivaton ja helppo tapa palata luentojen aiheisiin (kertaus on opintojen äiti) ja opiskella uutta. En kuitenkaan näe, että epäkaupallisen ja suurista mediataloista riippumaton podcast-toiminnassa tullaan koskaan näkemään riittävää kriittistä massaa, jotta toiminta saavuttaisi suuren yleisön ja alkaisi kestävällä tavalla ruokkia itse itseään. Epäkaupallisen indie-podcast-toiminnan menestymiseen vaikuttaa erityisesti tarkasti mietityt ohjelmaformaatit, ilmaisuvoimaiset yksilöt sekä toiminnan mielekkääksi riittävän aktiivinen tekevä kuulijakuunta.
Uskon, että radiotoiminta ei tule kokemaan suuria mullistuksia mikäli sen toimijakunta osaa ottaa muutokset vastaan positiivisina mahdollisuuksina ja hyödyntää muuttuneen toimintaympäristön. Laajamittaisen suoran “radioaaltotoiminnan” merkitys tulee todennäköisesti pienenemään. Samanaikaisesti ohjelmien kuuntelijamäärät tulevat kasvamaan eri jakeluformaattien ja -kanavien myötä sekä ohjelmien kuuntelun muuttuessa tilausperustaiseksi.
Voi käydä niin, että nykypäivän radiotoimittajat eivät vuonna 2019 enää ensisijaisesti tee klassisia yksisuuntaisia radio-ohjelmia, jotka sitten siirretään Internetiin toiseen formaattiin ja jakelukanavaan. Toimittajat saattavat tehdä ohjelmansa lähtökohtaisesti jollekin toiselle jakelukanavalle ottaen houmioon sen radiotuotantoa monipuolisemmat ominaisuudet. Näin tuotetutu ohjelmat sitten “eksportataan” ja lähetetään radio-ohjelmina. Samaan tapaan toimii tällä hetkellä YLE:n Radio Peili, mikä lähettää “kuvasta karsittuja” televisio-ohjelmia radiossa. Muutos on merkittävä, sillä se saattaa tuoda klassisesta radiotoiminnasta poikkeavaa vuorovaikutteisuutta ja multimodaalisuutta osaksi ohjelmia. Laitteistopuolella tämä tarkoittaa mobiilien mediasoittimien ominaisuuksien kasaantumista yhteen laitealustaan. Tulevaisuuden iPod voi toistaa äänimediaa siinä missä hakea ja näyttää netistä yhteydessä paikallaolijan laitteen kaappaamaa livekuvaa suoraan tapahtumapaikalta kun radiouutisissa puhutaan tapahtuneesta.
Uusimmat kommentit